Eli Beer is a pioneer, social entrepreneur, President and Founder of United Hatzalah of Israel. In thirty years, the organization has grown to more than 6,500 volunteers who unite together to provide immediate, life-saving care to anyone in need - regardless of race or religion. This community EMS force network treats over 730,000 incidents per year, in Israel, as they wait for ambulances and medical attention. Eli’s vision is to bring this life-saving model across the world. In 2015, Beer expanded internationally with the establishment of branches in South America and other countries, including “United Rescue” in Jersey City, USA, where the response time was reduced to just two minutes and thirty-five seconds. Episode Chapters (0:00) intro (1:04) Hatzalah’s reputation for speed (4:48) Hatzalah’s volunteer EMTs and ambucycles (5:50) Entrepreneurism at Hatzalah (8:09) Chutzpah (14:15) Hatzalah’s recruitment (18:31) Volunteers from all walks of life (22:51) Having COVID changed Eli’s perspective (26:00) operating around the world amid antisemitism (28:06) goodbye For video episodes, watch on www.youtube.com/@therudermanfamilyfoundation Stay in touch: X: @JayRuderman | @RudermanFdn LinkedIn: Jay Ruderman | Ruderman Family Foundation Instagram: All About Change Podcast | Ruderman Family Foundation To learn more about the podcast, visit https://allaboutchangepodcast.com/ Looking for more insights into the world of activism? Be sure to check out Jay’s brand new book, Find Your Fight , in which Jay teaches the next generation of activists and advocates how to step up and bring about lasting change. You can find Find Your Fight wherever you buy your books, and you can learn more about it at www.jayruderman.com .…
Lähettäkää minut Saimaalle. Riisukaa yltäni vaatteet, joiden työteliäs ilme alati tavoittelee mainosten rentoa huolettomuuta. Repikää kaikki kalenterit ja piilottakaa kellot. Sujauttakaa jalkaani varresta halkeilleet, värittömäksi haalistuneet kumisaappaat ja sitokaa päähäni huivi, joka äitini nuoruudessa näki Pariisin. Lähettäkää minut Saimaalle. Pakottakaa minut tarpomaan upottavissa sammaleissa ja kaatuiden puiden ruuduttamissa kangasmetsissä, joiden kirpeän makea tuoksu kertoo uteliaalle mielelle ikiaikaisia, kiellettyjä salaisuuksia. Kutsukaa minut alttarille, jossa uudestaan ja uudestaan solmitaan auringon ja veden humalluttava, autuaaksi tekevä liitto. Unohtakaa minut sateeseen, jonka läpinäkymättömästä seinästä yksittäisten pisaroiden liikettä on mahdotonta erottaa. Lähettäkää minut Saimaalle. Nimittäkää minua kasvien ja eläinten nimillä. Avatkaa silmieni eteen koko taivaankappaleiden ihmeellinen liike, pilvien ääretön ilmaisuvoima ja kaikki sinisen sävyt. Kantakaa eteeni paistettuja, keitettyjä, savustettuja ja suolattuja kaloja, pohjoisen auringon kypsyttämiä marjoja ja sieniä, jotka piiloutuvat tietämättömän silmiltä. Pehmittäkää kireät lihakseni heittämällä kosteita, koivulta ja tervalta tuoksuvia löylyjä, joiden hitaasti sietämättömäksi muuttuva nautinto saa täyttymyksensä aaltojen notkeassa syleilyssä. Avatkaa minulle narahtava ovi paksuista hirsistä rakennettuun aittaan, jossa raollaan olevasta ikkunasta kantautuva tuulen suhina sulattaa tietoisuuteni rippeet osaksi veden ja yön ääniä. Lähettäkää minut Saimaalle. Runo on osa Saimaa-sarjaa .…
Kirjoitan vedestä, joka lyö rantaan. Vesi on aukeava nyrkki ja vaahtopäät sormet. Kerron kaikki tarinat nuotion äärellä. Täällä kliseet ryöppyävät jokaiseen säkeeseen ja rektiot unohtuvat. Minä olen tuulessa hiljaa. Sormet nuolevat kalliota. Laineiden ja sormien lisäksi on äänet ja kosketus. Toiset kliseet, joiden äärellä herkistyy. Piste, jolloin etsii vihkonsa ja alkaa kirjoittaa ja toivoo, että tuuli puhaltaisi ajatukset paperille. Sormet tuovat kosketuksen. Tunteen, että on lähellä tai tarttuvat olkapäästä ja kuiskaavat hiljaa. Luen teoriaa. Mikrokosmos on eilistä ja minotaurus vaikka molemmat ovatkin läsnä. Teksti vaatii tämän päivän kuvan. Kuvan Saimaan rannalta. Heitän eilispäivän kuvilla vesilintua. Uikku älähtää. On kesä ja sääret piilossa. Käsivarsiani en ole nähnyt hetkeen. Minua lämmittää kirja, vaatteet ja sinä. Kaikki aakkoset selitettynä auki. Kesä ottaa hitaasti ja Saimaa on kalaa täynnä. Syömme huomenna tai tänään. Syömme sormin. Syömme laineilla. Laineet liplattaa. Tiedättehän. Vesi hyväilee, kun ui. Lokit nauravat ja uikkukin on antanut anteeksi. Närhi on yössä hiljaa. Minä kirjoitan. Istun tuolilla kalliolla. Ensyklopedia sanoo: Hiusten suojelu, Hjallis merellä, Hohtava karja, Holmberg Wilhelm .…
Istun laiturilla ilman paitaa tuntemattomien perheenjäsenten läsnäollessa. Yritän päästä eroon itsestäni, mutta jotkin hedelmät ovat minulle liian viisaita. Mistä muusta minä kirjoittaisin? Sinä uit. Sinut minä tunnen. Sinulle minä kirjoitan. Syötän mansikoita ja sinä uit jälleen. Käsket minua riisumaan paitani ja pelkäät, että palan. Sinulle minä palan en hedelmille. Jatka uimista. Minä soudan vierelläsi.…
Suodata tästä runo. Minulla on käsivarsi, pamppu ja muutakin. Arvaa. Pakollinen kokeileva osuus Ahmatova kohtaa Hellaakosken, Bryggerin, Leinon ja Leinon: Ei tuskailet. Valkoinen pilkota; kukkaset metsässä kaikki. Nyt musta puut löydä enintään tai ei unelmat loimuu – valkoinen. Sulje kuoreen, nuole ja (Luetaan monotonisesti)…
Joskus onni on niin puhdasta, että sen olemusta voi tarkastella kuin taiteilija, joka nostaa juuri muovaamansa teoksen jalustalle tutkiakseen sitä tinkimättömin ja kaiken näkevin silmin. Pitkään ajattelin, että täydellisyys syntyy sääntöjen noudattamisesta omintakeisella, kokonaan yksilöllisellä tavalla – muutoin onni on kuin kirjoittaisi vanhoihin kaikkien tuntemiin lauluihin uudet sanat. Kun nyt katson onneamme, sen kaikki kliseet ovat järisyttävän tosia. Runo on osa Sävyt-sarjaa .…
Kun ulkona myrskyää ja ihmiset tappavat toisiaan, voinko kirjoittaa runon? Minä kirjoitan runon. Suljen ikkunan ja hymyilen, kun lepäät sylissäni. Suljen television. Laukaukset eivät kuulu tänne. Voinko kirjoittaa rakkaudesta? Kirjoitan rakkaudesta, sinusta ja itsestäni. Lähden kävelylle. Ostan lehden ja katselen niiden putoavan. Sinä uit. Minä kirjoitan ja kuulen. Minä rakastan. Keitän sinulle teetä ja tiskaan.…
Kaikki näkyvillä kaiken aikaa edestakaisin hermostuneet puut kasvot, haarukka ja ei haarukka. Kesken kaiken kaikki näkyvillä maisema ja ei maisema kaikki näkyvillä. Lapset ja pallo ei palloa pallo ja hot dog. Maata ja ei maata näkyvillä kaiken aikaa. Kirja, juotava ja ei juotava. Metsä, sen reuna ja nurmikko viltti ja ei viltti. Nyt et mene sinne hiekkaan! Onko kylmä? Ja ei kylmä. Kuuma, kesä, järvi vene ja sukset.…
Minä olen se, joka on hän ja pysyy. Minä olen härkälintu ja sammuva hiillos. En minä, mutta hän, josta kerron. Hän on se, joka minä haluan olla tai se joksi muututaan. Sinä olet se, joka on hän ja pysyy. Minä rakensin kaivon näköiseksesi. Minä, joka kohennan hiilloksen, jonka ääressä lämmittelet. Sinä olet uusi hiillos, hirsimökki ja ilmiliekit. Sinä olet kuva silmissäni. Härkälintu ui ja me olemme se, joka on hän ja pysyy. Yö tuo raukean aamun, koivut ja sen, joka ei ole hän ja hymyilee. Sinä kirjoitat runoa vierelläni ja nojaat selkäsi tyynyyn. Minä voin nukahtaa. Härkälintu ui.…
Sidon yrteistä ja kesäyön hennoista väreistä seppeleen hiuksiini. Kierrän sinun tulesi ympäri alasti seitsemän kertaa ja katson, haluan nähdä. Lähde on minulle syvä ja kirkas. Maistun mintulle ja rosmariinille ja tiedän: Sinun silmäsi ovat tulevaisuuteni kuva.
Istumme pöydän ääressä ja odotamme hetkeä, joka kertoisi hymystäsi, siitä miten paljon välitämme, kaikista hyvistä hetkistä ja kaikesta tulevasta. Istumme ja odotamme, että kesä pääsee alulle, että voimme osoittaa sormella taivaalle ja sanoa: Aurinko on sinulle ja kaikki puut ja niityt niiden ympärillä. Istumme pöydän ääressä. Perhonen lentää luokse ja kuiskaa.…
Meri on nauruja ja tiirojen leikki. Eri väriset perheet syövät kummallisia eväitä ja ohitsemme kävelee liian kauniiden ihmisten loppumaton virta. Aurinko sulattaa rajat ja kuorii paljaaksi. Sinun kätesi lepää ihollani ja ääriviivani alkavat häipyä. Olen kämmenesi kokoinen. Kun suutelemme, kukaan ei enää näe meitä.…
Murran sydämestäni palan. Jaan sen kahteenkymmeneen yhtä suureen osaan, jotka nousevat haparoiden siivilleen. Lähetän mukaan kaikki tuntemani siunaukset ja rakennan sanoistani suojan tuulia vastaan. Kun päästän irti, tunnen tyhjän kohdan rinnassani, mutta ymmärrän: Minä seison vahvoin jaloin aurinkoisella kalliolla ja katselen, kuinka sydämeni lentää.…
Valtameren, miljoonakaupunkien kohinan ja oudolla äänellä laulavien lintujen yli minä rakastan sinua. Minä levitän kaipaukseni aamiaisleivälle ja kirjoitan sen näppärin sormin virallisiin viesteihin. Se pisaroi hikenä iholleni raskaita tavaroita kantaessani ja maistuu suklaalta ja vastapoimituilta mintunlehdiltä, kun nukahdan ajatellen sinua. Yöllä sen marjat kypsyvät tummiksi ja tuoksuviksi sinun aurinkosi valossa. Jos silloin olet hiljaa ja liikkumatta, voit tuntea hengitykseni ihollasi.…
Miten kaipuusta kirjoitetaan täydellisin kuvin? Voinko välttää kliseet ja sanoa kauniita metaforia käyttäen, että läsnäolosi tekisi tästä hetkestä täydellisen? Minulle jää kahvinkeitin, telkkari ja rumia julisteita. Huoneeni kaksi parisänkyä huutavat sinua. Kaksi sänkyä on kaipuuni ruumiillistuma, kun illalla käyn niille nukkumaan yksinäni. Mietin kummalla sängyllä ja millä puolella sinä nukkuisit ja hetkeksi unohdan kaipuun, kunnes aamupalapöytään mennessäni hovimestari kysyy, syönkö yksin. Kaipuuni kuva on tuhansien kilometrien etäisyys, kahden päivän hiljaisuus ja harmaa merkki Google Talkissa nimesi edessä. Minulla on kaikki hyvin, mutta silti kaipaan luoksesi.…
Kun rakkaus tulee ulos ja pyörähtää ylösalaisin, kirjoitan kolme sanaa ja suljen silmäni. Luen sanat ääneen. Otan kätesi käteeni, sormesi sormeeni ja yhdessä olemme kuva, jota toiset voivat ihmetellä. Sinun sormesi ja kasvomme ovat molemmilta puolilta yhteistä omaisuutta. Kukaan ei voi estää minua kirjoittamasta Minä rakastan sinua. Kasvoni ovat sinun ja sanani paperilla ja korvissasi ikuisesti.…
Kävelin ennen kuin puhuin. Laulaa en osaa vieläkään. Olin ajatus, jota ei nähty tai kuultu. Olin elämäni ensimmäinen klisee. Katselen kirjasta kuvia. Olin kaunis lapsi. Nyt kuvat roikkuvat narulla ja odottavat ihailijaansa. Olen oman itseni näköinen menneisyys Minä hukkaan konsonantit. Ostan hernekeittoa sadetakki päällä, vaikkei ulkona edes sada. Istun sohvallasi sadetakki päällä ja puhun hassusti. Sinä ääntelet kuin kissa. Olen allerginen, mutten äänelle. Minä urheilin ja riistin tulevaisuuden itseltäni. Lihoin ja huomasin olemattomuuteni. Yritin lukea, mutten ymmärtänyt. Minua väsytti. En rakastunut. En ollut kuin hiljaa. En jaksanut ihmetellä. Minua ei edes väsyttänyt. Valvoin yöt ja tuijotin ruutua, joka oli minulle kirkkaana vihainen. En ymmärtänyt. Etsin täydellistä kuvaa ja minulle kerrotaan, ettei kuvia enää käytetä. Kaikki sanominen on nyt suoraa. Rikotaan perinteet eikä olla ennustettavia. Sanotaan, ettei ole ohjelmaa ja silti julistetaan, miten kaikki rajat rikotaan oikein. Olette ohjelmattomuudessanne jyrkempiä kuin kaikki ne, jotka ovat julistaneet tulemisensa. Minä tulen kanssasi joka ilta. Mietin, miksei luonto puhu minulle niin kuin se muille puhuu. Miksen kuule heinien ääntä tuulessa? Miksen näe västäräkkiä rakentamassa pesää. Miksei kaikki tämä kiinnosta minua. Luonto on parhaimmillaan vitriinissä. Opin vähitellen pessimistiksi. Pessimistin elämä on hyvä. Odottaa, että saa yllättyä iloisesti, vaikkei oikeastaan odota eikä yllätykään. Ottaa vain vastaan. Hymähtää hiljaa tai huutaa, jos siltä tuntuu, miksi teitte niin. Minä olen aurinko. Minuuteni on tai olen sinussa. Näet kuinka katoan ja ilmestyn. Minä näen kuinka vety loppuu ja aloitan kutistumiseni. Minusta tulee jättiläinen, punainen jättiläinen ja syön kaiken läheltäni. Nämä kuvat tekevät ajattelemisesta tuskaa. Nämä kuvat tuovat kliseen iholleni. Minä en halua satuttaa, mutten voi myöskään hallita itseäni. Tehtäväni on ennalta määrätty ja minä vain tottelen. En voi jättää tottelematta. Joka aamu pohdin olemiseni merkityksen uudestaan. Minusta on kirjoitettu kirjoja, mutta en voi sille mitään, että näen itseni kauttasi. Ilman sinua ei ole minua.…
Kuu kiertää nuolia myöten. Ennen olin accelerando ja raivostuttava ritenuto. Nyt olen metronomi. Rytmini ei ole minun. Mutta täysikuun aikaan uin avovedessä. Sukellan vanhoihin luoliin, joiden seinämissä sydämeni lyönnit sykkivät kipeästi. Uusi kuu on vapaus ja andante.
Tänään minua vastaan käveli joukko räikeästi pukeutuneita kovaäänisiä ja liian laihoja tyttöjä sekä mies, jolla oli puku päällä mutta joka oli unohtanut pestä kasvonsa. Minä nielin kaikki heidän vaatimuksensa. Illalla ympärilleni kasvoi värikkäistä kankaista, tauluista, sanomalehdistä ja auton renkaista rakennettu aita, jonka läpi äänet eivät kuuluneet. Sinä tulit istumaan viereeni – se kestää mitä vaan, sanoit.…
Miksi kerrot minulle salaisuuksia, että luontosi on puuta ettei minun kannata kirjoittaa että olen pidempi kuin sinun varjosi aamulla, kun aurinko vielä etsii paikkaansa. Toivottavasti tiedät, että paikkani on siellä missä varjomme ovat samanpituiset ja käyvät samassa tahdissa. Toivottavasti vielä joskus ymmärrät, ettei meillä ole salaisuuksia että varjomme on yksi ja sama vaikka kävelemmekin kaksilla jaloilla. Minun tehtäväni on ymmärtää. Salaisuudet on kerrottava, että varjomme joskus voisivat kohdata. Haetaan yhdessä juhannuskoivut ja kirjoitetaan puiden kylkiin kaikki totuudet. Rakas, anna anteeksi. Keitetään kahvit ja ollaan hiljaa.…
Etsin rytmiä, jossa vereni virtaa kaikkien aikojen kanssa. Huomaamatta alan hengittää sen mukana ja olen läsnä mutta kauniimmin. Tuntemattomien ihmisten intohimo valuu lävitseni. Kasvan kiinni syvälle sitkeiden juurakoiden ja kivenlohkareiden täyttämään multaan. Sinä näet kuvia, joissa yksinäinen muovituoli seisoo vanhan lehmuksen juurella ja me muutumme siksi pariksi, jonka jalat liikkuvat täsmälleen samaan tahtiin. Sinun kuvasi, minun rytmini.…
Todellisuuteni ympäri on sidottu vahva köysi. Katselen itseäni, kun sinun kätesi irrottaa sitä säie kerrallaan, ja hitaasti mutta vääjäämättömästi minä nousen, nousen. Selkäni taipuu kaarelle. Hengitän ohutta ilmaa, sinun ilmaasi. Vähitellen unohdan pitää kiinni. Ja jonakin salattuna hetkenä kirjahyllyni kirjoista katoavat sanat ja huoneeni vaihtavat järjestystä. Sinkoudun avaruuteen, joka on tuhansia värejä ja lauluja, joita ei ole koskaan laulettu. Ja minä näen enää sinun kasvosi.…
Tartun kynään viimeisenä. Juon kahvia. Tuo minulle paperia niin kirjoitan sinut puhki, märäksi. Viipyilen kirjaimissa, talven loppuhetkissä, reidelläsi. Hidastan. Annan kevään ottaa, mitä keväälle kuuluu. En omista sanoja. En hallitse matkaa. Jalkani ovat toisen. Kuljetan sormeani. Haukon ilmaa. En voi ymmärtää. Juokset purona luokseni. Ihmettelen. Äänesi tuo kesän. Minä olen yö lämmin ja valoisa.…
Tämä ilta kasvot, vedet, jotka kuljettavat hanget piiloon, silmien toiselle puolelle. tämä ilta, haavat, käsien huuto, talvi, jäät, jotka putoavat varomattoman syliin ja vaativat oikeuksiaan. Tämä ilta tuo huomisen aamun, sarastuksen ja höyhenenkevyet ajatukset. Tämä ilta unohtaa suuntansa. Unohdan kädet, illan ja hetken. Hautaan ajatukset kimpuksi sidottuna. Hautaan illan kuvan ja liimaan sen seinälle ennen kuin kysyn kuulumiset ja hymyilen. Tämä ilta, tuoli, vesilasi, keväämme.…
플레이어 FM에 오신것을 환영합니다!
플레이어 FM은 웹에서 고품질 팟캐스트를 검색하여 지금 바로 즐길 수 있도록 합니다. 최고의 팟캐스트 앱이며 Android, iPhone 및 웹에서도 작동합니다. 장치 간 구독 동기화를 위해 가입하세요.