Soilin Seurassa 공개
[search 0]

Download the App!

show episodes
 
Loading …
show series
 
Miten vuodet taloustutkijana ja tutkimusjohtajana Ruotsissa ovat vaikuttaneet Juhana Vartiaisen ajatusmaailmaan ja urakehitykseen se selviää Soilin seurassa. Juhana Vartiainen on elokuusta 2021 lähtien Helsingin pormestari. Hänellä on teräviä mielipiteitä niin Suomen kuin Ruotsinkin politiikasta, jengirikollisuudesta, johtamistaidosta eri maissa ja…
 
Arja kertoo, miten hän lauloi tangot ja valssit myös ruotsalaisten sydämiin. Arja Saijonmaa on kaikille tuttu, mutta miten paljon tiedät hänen taustastaan ja monipuolisesta urastaan? Tässä ohjelmassa Arja kertoo yhteistyöstään niin kantaaottavien muusikoiden kuin iskelmätähtienkin kanssa, ajatuksiaan ruotsinsuomalaisuudesta ja tietysti saunan merki…
 
Legendaarinen rocklaulaja ja rumpali Remu Aaltonen on paukuttanut rumpuja jo yli puoli vuosisataa. Vuonna 2018 tehty haastattelu lähetetään uudestaan Hurriganesin 50-vuotisen taipaleen kunniaksi. Henry "Remu" Aaltonen puhuu suorat sanat karusta lapsuudestaan, rock'n'rollista, romanikulttuurista, rakkaudesta."Miksi tyytyä yhteen, kun silloin menettä…
 
Ellis on asunut neljännesvuosisadan Suomessa, neljännesvuosisadan kaukomailla ja puoli vuosisataa Ruotsissa. Lapset asuvat Espanjassa ja Kanadassa ja satavuotisjuhlat vietettiin Espanjan auringossa. Kun Ellis syntyi sata vuotta sitten oli Suomi itsenäistynyt vain muutamaa vuotta aikaisemmin. Hän oli jo 10-vuotiaana pikkulotta, ja talvisodan syttymi…
 
Tapaa ilmastotieteen professori, tutkija Markku Rummukainen Sollentunasta. Hän on Ruotsin ääni YK:n ilmastopaneeli IPCC:ssä mutta myös perheenisä ja mökinrakentaja. Markku kannustaa lapsiaan sanomaan "Heja Finland", olipa kyseessä mikä matsi tahansa ja lapset myös tekevät sen!Soilin seurassa Markku Rummukainen kertoo myös, minkälaista on osallistua…
 
Ei olisi suomen kielen huolto ja opetus Ruotsissa näin hyvissä kantimissa ilman Paula Ehrnebon sinnikästä, vuosikymmeniä kestänyttä työpanosta. Kuuntele Paulan elämäntarina sota-ajan Suomesta tähän päivään! "Suomessa julkaistuissa sanakirjoissa ei tietenkään ollut Ruotsin yhteiskuntaa kuvaavia sanoja. Ne piti luoda täällä." Ruotsinsuomalaisen kiele…
 
Nadja koki raskaan menetyksen, kun hänen ainoa lapsensa kuoli kohtuun juuri ennen synnytystä. Suru ei lannistanut sisukasta Nadjaa. Hän ryhtyi miehensä kanssa sijaisvanhemmiksi pienelle pojalle, joka tarvitsi uuden kodin. "Kerron lapsesta, jonka menetin, ja lapsesta, jonka sain." Kun menettää jotain suurta ja tärkeää, voi tilalle pyytää lisää rakka…
 
Virpi Pahkinen on esiintynyt tähän mennessä 47 maassa. Harjoitukset kuusi kertaa viikossa pitävät tanssitaiteilijan notkeana. Virpi ehtii toki harrastaa muutakin, kuten käsitöitä ja sienestämistä. "Olen kuin mennyt luostariin lankakerien kanssa ja syventynyt patenttineulediagrammin symbolien tulkitsemiseen kuin raamatun lukemiseen" Tähtitaivas, ava…
 
Irja vaikeni lapsuutensa raskaista kokemuksista aikuisikään asti. Tulppa irtosi kirjoituskurssilla. Irja Olsson lähetettiin sotalapsena Ruotsiin, kun hän oli seitsemänvuotias. "Vasta aikuisena ymmärsin, ettei vika ollut minussa - vika oli sodassa" Kuoronjohtaja, korkea sopraano, Suomiseuran ja Sotalasten keskusliiton puheenjohtaja tässä vain alkua …
 
Toni Tuunainen teki vuonna 2003 epäonnistuneen arvokuljetusryöstön ja oli vähän aikaa Ruotsin etsityin rikollinen. Tänä päivänä hän ohjaa nuoria pois rikollisuudesta kertomalla heille rankasta elämästään. Kun Toni oli kolme, haki hänen äitinsä hänet Suomen Lapista isoäidin hoivista Botkyrkaan vasta rakenteilla olevaan Norsborgin lähiöön. Tonin eläm…
 
Radiopappinakin tunnettu Lennart Koskinen on auttanut ihmisiä suurten kriisien keskellä, muun muassa Estonia-katastrofin ja tsumamin yhteydessä. Radiopappinakin tunnettu Lennart Koskinen on auttanut ihmisiä suurten kriisien keskellä, muun muassa Estonia-katastrofin ja Kaakkois-Aasian tsunamin yhteydessä. Työelämäpappina hänelle tuli käsiteltäväksi …
 
Koko ikänsä kovaa työtä tehneellä Mauno Päämaalla on sydän paikallaan Sodan jälkeen puute oli kova. Kaksi Maunon veljistä kuoli ravinnonpuutteeseen, Mauno itse lähti 15-vuotiaana pokasahan kanssa metsätöihin. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat aina olleet Maunon johtotähtiä. Aktiivisuus on tärkeää: mitä sitä kuolemaa odottamaan, se tulee odottamat…
 
"En kerro pääkirjoituksissa, miten ihmisten tulisi ajatella, vaan annan näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun," sanoo Sydsvenskan-lehden politiikan päätoimittaja vuodesta 2005, Heidi Avellan. Heidi Avellan on työskennellyt niin radiossa kuin tv:ssäkin, mutta lehti on hänelle paras työpaikka. "Malmö on enemmän Kööpenhaminaa kuin Tukholmaa, mikä…
 
Kun tänne tultiin Tampereelta 1970-luvulla, tultiin jäämään, eikä käymään, kertoo Timo perheensä Ruotsiin-muutosta. Saarikoski, Alakoski, Sahlberg, Ferlin, Taube niin suomalaista, ruotsinsuomalaista kuin ruotsalaistakin runoutta ja näytelmäkirjallisuutta mahtuu Niemisen repertuaariin "Hollywood-keikkaa en voinut jättää väliin, joten korvasin kolme …
 
Eeva oli Suomessa "Levyraadin Eeva", ja Ruotsiin-muutto oli helpotus, kun täällä sai olla julkisuudelta rauhassa. Eeva taisteli suomenkielisen radiotoimituksen kehityksen ja kasvun puolesta "Oli itsestäänselvää, että tätä tappelua ei hävitä." Soili Huokuna soili.huokuna@sverigesradio.se저자 Sveriges Radio
 
Hanoi Rocksista ja Pelle Miljoona OY:stä tutulla kitaravelholla riittää säpinää Andy McCoy vietti lapsuus- ja nuoruusvuosiaan Tukholmassa Tuore soololevy sai hyvät arvostelut "Mä oon saanu elää elämän, mitä ei nää edes elokuvissa" Soili Huokuna soili.huokuna@sverigesradio.se저자 Sveriges Radio
 
Jukka Häyrisen elämäntaival on johtanut seikkailusta toiseen. Saamelaiset, meänkieliset ja ruotsinsuomalaiset ovat lähellä Jukan sydäntä eikä hän ole säästänyt voimiaan, jotta vähemmistöt saisivat äänensä eetteriin. "Kun olen yksin seitsemää johtajaa vastaan, siinä auttaa kun on selkeät tavoitteet." Soili Huokuna soili.huokuna@sverigesradio.se…
 
Liisa syntyi Kurikassa, kasvoi Lahdessa, opiskeli Helsingissä, on asunut sekä Kööpenhaminassa että Tukholmassa. Nykyinen kotipaikka on Helsingin Munkkiniemi. Hän viihtyy yleensä juuri siellä missä on. "Ilmeisesti sukulaissuhdekin on Juha Miedon kanssa ja olin jopa hänen turneemanagerinaan Torshällassa halonhakkuun maailmanmestaruuskisoissa. Huikee …
 
Yvonne Wirnes ja hänen lapsensa joutuivat tuhopolton uhreiksi 26. elokuuta 2005. Yvonnen ex-mies ei kestänyt jätetyksi tulemista ja teki huumepäissään hirvittävän teon: sytytti perheensä tuleen. "Alussa hän oli tosi mukava ja charmikas. Kaikki tykkäsivät, että onpa mukava mies. Pikkuhiljaa, sitten kun tulin raskaaksi, hän muuttui, lopulta en uskalt…
 
Sandran isoisän isoisä oli Venäjän tsaarin henkivartija. Sandran vanhemmat tapasivat Ruotsissa, vaikka ovat kumpikin kotoisin Pohjois-Karjalasta. Sandra kertoo työstään ja elämänsä koukeroista. "Miesten mielestä on yleensä hauskaa, että työmaalle tulee tyttö töihin. Hekin pitävät siitä, että keskustelutyyli muuttuu pehmeämmäksi." Aivokasvaimen taki…
 
Lapsuus ja ensimmäiset kouluvuodet Rinkebyssä Pohjois-Tukholmassa, sen jälkeen hevoskoulu Skånessa ja työelämä Tornionlaaksossa. Ruotsi on tullut tutuksi Kaisulle etelästä pohjoiseen. "Muistan Rinkebyn värikkäänä ja iloisena paikkana" Lapsuus lähiössä on jäänyt Kaisun mieleen aikana, jolloin tapahtui paljon. Aina oltiin ulkona leikkimässä ja aina l…
 
Simon Scott löi rytinällä läpi Suomessa 70-luvun alussa. Keikkailu ja rakkaus toivat hänet Västeråsiin. Laulu raikaa edelleen, nykyään pääasiassa karaokessa. Vaikea sairauskaan ei ole lannistanut. Veikko Salonen, taiteilijanimeltään Simon Scott, syntyi 1948 Merikarvialla. Perheessä oli kahdeksan lasta ja töitä oppi tekemään jo pienestä pitäen. Kala…
 
Pertti Koistinen Tukholmasta auttaa työkseen kerjäläisiä. Hän on vähemmistötaistelija, eikä hän arkaile lähettää sähköpostia jos epäkohtia jossakin huomaa. Sitä kautta hän sai jopa roolin tv-sarjassa. Pertti kertoo, että hän sai hyvät lähtökohdat elämälleen itäsuomalaisessa Anttolassa. Kylän raitti oli kuin toinen koti ja nuoret oppivat ottamaan va…
 
Kurt syntyi Turun saaristossa 1923. Hänen isänsä toimi vartijana vankileirillä Suomen sisällissodassa. Kurt muistaa hyvin talvisodan ajan -39 ja hän osallistui itse jatkosotaan aivan sen loppuun asti. Maantiellä tuli vastaan sotilas, joka sanoi, että älkää menkö tuohon helvettiin. Mutta sinne mentiin ja siitä alkoi meidän helvettimme, kymmenen vuor…
 
Linda Lampenius oli 8-vuotias, kun hän lähti ensimmäiselle konserttikiertueelleen. Linda kärsi syömishäiriöistä 23 vuotta, mutta hän sanoo, ettei syynä ollut tiukka harjoittelu, vaan perhesalaisuus. "Ennen kuin paranin, oksensin kahdeksan kertaa vuorokaudessa." Anorexia, bulimia, ortorexia - Linda Lampenius on käynyt läpi nämä kaikki. Lääkärit arve…
 
Loading …

빠른 참조 가이드

Google login Twitter login Classic login